Bändi soittaa eri tahtiinLauantai 3.5.2025 klo 17.49 - Johannes Luoma-aho Harjoittelussa monesti kuulee ettei oikeat lihakset aktivoidu oikeaan aikaan, kun esimerkiksi kyykkäät. Tai saatat kuulla erilaisia selityksiä, jos kyykkysi ei näytäkään heti oppikirjan esimerkiltä. Takareidet voi kiristää selän mutkalle ja faskiat on taas niin tiukalla, että silmiä ummistaessa takaportti aukeaa. Monesti sanotaan, että kyykky on luonnollinen liike ja lapsikin sen osaa, joten sinunkin pitäisi osata se. Toisaalta, samalla selityksellähän sinun pitäisi osata myös uida, kuin SM-tason kilpauimari. Olethan kuitenkin kellunut useamman kuukauden lapsivedessä. Tämän perusteella kyykyn pitäisi onnistua tuosta vaan, ilman ponnisteluja. Voisiko selitys ollakki vain siinä, ettet ole tehnyt kyseistä liikettä kovinkaan paljon? Monet saliharjoitteet ovat myös taitoharjoitteita, siinä missä myös voimaharjoitteitakin. Jokaisen harjoituksen myötä monet toiminnot paranevat, joita esimerkiksi ovat koordinaation kehittyminen, motoristen yksiköiden impulssitiheyden kasvu ja mahdollisten motoristen yksiköiden parempi rekrytointi tietyissä liikkeissä. Jotta homma ei menisi liikaa insinööripornon puolelle, vaikuttaa taidon oppimiseen myös motivaatio liikettä kohtaa, erilaiset menetelmät jonka avulla voidaan vaikka manipuloida liikettä. Jos vaikka kyykyn pohja on sinulle kamalan huono, voi tällöin olla vaikka stoppikyykky hyvä apuliike sinulle. Ja kuten huomaat, tämän takia sitä kutsutaan apuliikkeeksi. Lisäksi monipuoliset liikkeet luovat mukavaa vaihtelua harjoittelulle, ilman että ne täyttäisivät sinun oppimiskapasiteetin täyteen. Vanha koira voi siis oppia uusia temppuja ja lisäksi keskittymistaitosi on toivottavasti parempi, kuin sinun ollessasi seitsenvuotias, joten älä pelkää oppia uusia taitoja. Jotta orkesterisi soittaisi samassa tahdissa, tarvitsee sekin harjoittelua. Eli liiallisen pilkun viilauksen suhteen, keskity mielummin tekemiseen. Huomaat liikkeen helpottuvan automaattisesti ajan kanssa. |
|
Avainsanat: Fysioterapia, Valmennus, Oulu, Aktivointi |
Fysioterapiaa
valmennuksellisella
otteella
valmennuksellisella
otteella


