Liikunta osana kivun hoitoa

Liikunta, harjoittelu ja fyysinen aktiivisuus ovat nykyisin keskeinen osa monien kiputilojen hoitoa. Käypä hoito -suosituksissa liikuntaa suositellaan muun muassa kivun, alaselkäkivun, käden ja kyynärvarren rasitussairauksien sekä polven ja lonkan nivelrikon yhteydessä. Tuki- ja liikuntaelimistön vaivat aiheuttavat merkittävää yhteiskunnallista ja taloudellista kuormaa. Liikunta mainitaan heti ensimmäisenä Käypä hoito -suosituksen keskeisimmissä lääkkeettömissä kivun hoitokeinoissa.Tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuosittaiset kokonaiskustannukset on arvioitu olevan Suomelle 3-4 miljardia euroa, kun huomioidaan sekä suorat että epäsuorat kustannukset. 

Johdanto

Liikunta, harjoittelu ja fyysinen aktiivisuus ovat nykyisin keskeinen osa monien kiputilojen hoitoa. Käypä hoito -suosituksissa liikuntaa suositellaan muun muassa kivun, alaselkäkivun, käden ja kyynärvarren rasitussairauksien sekä polven ja lonkan nivelrikon yhteydessä. Tuki- ja liikuntaelimistön vaivat aiheuttavat merkittävää yhteiskunnallista ja taloudellista kuormaa. Liikunta mainitaan heti ensimmäisenä Käypä hoito -suosituksen keskeisimmissä lääkkeettömissä kivun hoitokeinoissa.Tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuosittaiset kokonaiskustannukset on arvioitu olevan Suomelle 3-4 miljardia euroa, kun huomioidaan sekä suorat että epäsuorat kustannukset. 

Yleiset liikuntasuositukset korostavat liikunnan merkitystä laaja-alaisesti, ei ainoastaan yleisen terveyden, vaan myös kansansairauksien ehkäisyn ja hoidon kannalta.

Yhä useammin liikunta nähdään lääkkeenä. Sen vaikutukset ulottuvat tuki- ja liikuntaelimistön vaivoista sydän- ja verisuonisairauksien ja diabeteksen hoitoon. Myös kroonisen kivun hoidossa liikunta voi toimii osana muita hoitoja vaikuttaen kivun kokemukseen sekä toimintakykyyn.

Liikunnan vaikutus kipuun

Liikunta on keskeinen osa tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien ja vaivojen ehkäisyä sekä hoitoa. Viimeaikainen tutkimusnäyttö on erityisesti korostanut liikunnan merkitystä kivun lievittämisessä. Liikuntaa voidaan hyödyntää kuntoutuksessa paitsi oireiden hallinnassa, myös toimintakyvyn palauttamisessa ja ylläpitämisessä.

Liikunta vaikuttaa kipuun useiden hermostollisten mekanismien kautta. Yksi keskeisistä kivun lievitysmekanismeista liittyy endogeenisen opioidijärjestelmän aktivoitumiseen. Liikunnan aikana vapautuvat beeta-endorfiinit, kehon omat "kipulääkkeet", mitkä lievittää kipua ja lisää mielihyvän tunnetta. Hyvä fyysinen kunto ja säännöllisen liikunnan harrastaminen on yhdistetty tehokkaampaan endogeenisten opioidien vapautumiseen liikunnan aikana.

Liikunnan tuottamat palkkiot syntyvät kuitenkin usein pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi herkkujen syöminen tarjoaa välitöntä mielihyvää, kun taas liikunnan aiheuttama mielihyvä ei ala heti harjoittelun alussa. Erityisesti aloittelijoille tai huonokuntoisille ensimmäiset liikuntakerrat voivat aiheuttaa pikemminkin epämukavuutta kuin mielihyvää. Tämän vuoksi liikunnan aloittaminen voi olla haastavaa, ja erityisesti kuormittavan liikunnan herättämät kielteiset tuntemukset saattavat heikentää harjoittelumotivaatiota.

Toistuva liikuntaharjoittelu kuitenkin nostaa kipukynnystä, mikä voi mahdollistaa sen, että myös kuormittavasta liikunnasta alkaa vähitellen nauttia. Harjoituskertojen lisääntyessä yksilö oppii lisäksi yhdistämään liikunnan myöhemmin siitä seuraavaan mielihyvään, jolloin tämä oppiminen alkaa toimia tehokkaana motivaatiotekijänä liikuntaharrastuksen ylläpitämisessä. Beeta-endorfiinien vapautuminen liikunnan aikana on merkittävä tekijä, joka osaltaan selittää, miksi liikunta lievittää kipua ja parantaa myös mielialaa.

​​Liikunnalla on lähtökohtaisesti myönteisiä vaikutuksia kipuun, kivun voimakkuuden kuin kipukynnyksen osalta. On huomionarvoista, ettei mikään harjoitusmuoto ole osoittautunut muita paremmaksi kivun lievityksessä. Tämän myötä harjoitusmuoto voidaan valita yksilöllisesti toiveiden, mieltymysten tai kipuun liittyvien toimintarajoitteiden perusteella. Näin myötä motivaatio harjoitteluun voi löytyä helpommin. On kuitenkin tärkeää varmistaa, ettei harjoittelu kuormita vaurioituneita kudosrakenteita haitallisesti.

Pelkkä yleisliikunta ei useimmiten riitä tehokkaaseen kuntoutukseen, erityisesti silloin, kun kyse on kroonisista tai toistuvista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Tämän vuoksi terapeuttiset harjoitteet muodostavat keskeisen osan kuntoutuskokonaisuutta. Ne mahdollistavat harjoittelun täsmällisen kohdistamisen kivun tai toimintahäiriön lähteeseen sekä turvallisen, asteittain etenevän kuntoutusprosessin kohti arjen toimintakykyä tai urheilullista suorituskykyä. 

Kuntoutuksessa harjoittelun määrää tulee kuitenkin lisätä asteittain ja maltillisesti, sillä pitkään jatkunut kipu voi herkistää keskushermoston, jolloin keho reagoi poikkeavan voimakkaasti normaaliltakin tuntuvaan kuormitukseen. Tämän seurauksena harjoittelun jälkeiset tuntemukset voivat olla voimakkaampia kuin terveillä henkilöillä.

Siksi on tärkeää keskustella etukäteen siitä, millaiset jälkituntemukset ovat normaaleja ja hyväksyttäviä, jotta turhaa huolestumista ja harjoittelun keskeyttämistä voidaan välttää. Sopiva jälkituntemus voi olla lievää arkuutta tai väsymystä, joka ei rajoita seuraavan päivän toimintaa. Sen sijaan voimakas kipu, joka ei hellitä ennen seuraavaa harjoitusta tai rajoittaa päivittäistä toimintakykyä, voi olla merkki liiallisesta kuormituksesta. Yksilöllinen ohjaus ja realistiset odotukset auttavat ylläpitämään motivaatiota ja ehkäisevät liikkeen pelon sekä pelko-välttämiskäyttäytymisen kehittymistä.

Yhdistämällä yleinen liikunta ja yksilöllisesti suunnitellut terapeuttiset harjoitteet voidaan saavuttaa parempia tuloksia kivun hallinnassa, kuormituksensiedossa ja toimintakyvyn parantamisessa.

Esimerkkinä akillesjännekivun kuntoutus

Akuutti tai krooninen akillesjännekipu on yksi yleisimmistä alaraajojen rasitusperäisistä vaivoista, ja se voi rajoittaa merkittävästi liikuntakykyä, erityisesti juoksua. Kuntoutus perustuu vaiheittaiseen kuormituksen lisäämiseen sekä kivuttoman liikkeen palauttamiseen.

Ensimmäisessä vaiheessa tärkeää on vähentää kivuliaita ärsykkeitä ja ohjata kuormitusta kivun sallimissa rajoissa. Esimerkiksi pitkien juoksulenkkien sijaan voidaan suosia lyhyitä, noin 20 minuutin mittaisia lenkkejä, joita seuraa hengitys- ja verenkiertoelimistöä kuormittava, mutta jänteelle vähemmän kuormittava harjoitusmuoto, kuten soutulaite tai kuntopyörä. Samalla voidaan aloittaa voimaharjoittelu pohjelihaksille, joka on tehokasta jännekipujen hoidossa.

Viikkojen kuluessa kuormitusta lisätään asteittain yksilöllisen sietokyvyn mukaan. Juoksumatkaa voidaan lisätä vähitellen, ja osa juoksuharjoituksista voidaan edelleen korvata vaihtoehtoisilla liikuntamuodoilla, kuten uinnilla tai kuntopyörällä.

Yhteenveto

Sopiva annostus on avain tehokkaaseen liikunnalliseen kuntoutukseen. Kohtuullinen liikunta voi parantaa mielialaa ja lisätä vireystilaa, kun taas liiallinen kuormitus voi johtaa ylikuormitustilaan ja pahentaa oireita. Liikunta ja harjoittelu on hyvä vaihtoehto kroonisen kivun ja siihen liittyvien toimintakyvyn rajoitteiden hallinnassa. Vaikka liikunnan myönteiset vaikutukset lihasvoimaan ja kestävyyteen ovat hyvin tunnettuja, kivun lievittyminen ei perustu ainoastaan fyysisiin muutoksiin. Myös keskushermoston sopeutuminen ja sekä potilaan kokemuksella omasta kyvykkyydestään ja minäpystyvyyden vahvistumisella.

Liikunnallinen kuntoutus tarjoaa kokonaisvaltaisen ja vaikuttavan lähestymistavan kivun hallintaan. Sen avulla voidaan tukea kehon omia kipua sääteleviä järjestelmiä, vahvistaa kudosten kuormituskestävyyttä ja edistää toimintakyvyn palautumista. Kuntoutuksen suunnittelussa korostuvat yksilöllisyys, kuormituksen progressiivinen säätely sekä yleisliikunnan ja terapeuttisten harjoitteiden yhdistäminen.

Varaa aika