Voiko pelko estää toipumista? Kyllä voi, varsinkin kroonisen kivun kohdalla voi esiintyä pelkoa tiettyjä liikkeitä kohtaan. Kivun välttämiseksi vältetään usein kivuliaita asentoja ja toimintoja, mutta samalla saatetaan alkaa varoa myös liikkeitä, jotka eivät varsinaisesti aiheuta kipua. Moni kroonista kipua kokeva ihminen ei välttele liikettä tahallaan, vaan keho ja mieli reagoivat ikään kuin vaaran edessä, peläten, että liike aiheuttaa lisää kipua. Kipua ei tule selittää pelkästään kudosvaurion kautta, vaan myös aivojen ja hermoston yliherkistymisenä. Kipu ei ole aina merkki vaarasta.
Voiko pelko estää toipumista? Kyllä voi, varsinkin kroonisen kivun kohdalla voi esiintyä pelkoa tiettyjä liikkeitä kohtaan. Kivun välttämiseksi vältetään usein kivuliaita asentoja ja toimintoja, mutta samalla saatetaan alkaa varoa myös liikkeitä, jotka eivät varsinaisesti aiheuta kipua. Moni kroonista kipua kokeva ihminen ei välttele liikettä tahallaan, vaan keho ja mieli reagoivat ikään kuin vaaran edessä, peläten, että liike aiheuttaa lisää kipua. Kipua ei tule selittää pelkästään kudosvaurion kautta, vaan myös aivojen ja hermoston yliherkistymisenä. Kipu ei ole aina merkki vaarasta. Selkäkipuisilla ihmisillä liike voi muuttua pelon myötä ja keho alkaa suojautua tietyiltä liikkeiltä. Liike ei ole enää sulavaa vaan muuttuu rajoittuneeksi ja jäykäksi. Tämän myötä voidaan alkaa varomaan itse itseään. Silloin kysymys ei ole siitä pystyykö ihminen liikkumaan, vaan siitä, uskooko hän siihen.
Aina ensisijainen tavoite ei ole fysiologisten muutosten aikaansaaminen, vaan kuntoutuksen yhtenä tavoitteena voidaan totuttaa hermojärjestelmä normaaliin liikkeeseen, vähentää liikkumisen pelkoa ja kivusta johtuvan rajoittuneen liikkeen palauttaminen normaaliksi. Mahdolliset, kipuun vaikuttavat psykososiaaliset tekijät, kuten kivun ja liikkumisen pelkoon vaikuttavat tekijät tulee myös huomioida fysioterapiassa. Aluksi onkin tärkeää vakuuttaa siitä, että kipu ei aina ole vahingollista. Yhtenä tärkeänä tekijänä onkin potilaan autonomian,eli hänen omien selviytymiskeinojensa ja vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen.
Vaikka erilaisia kuntoutusmenetelmiä on paljon ja siitä voi helposti mennä pää pyörälle, mikä on paras ja kuka sai apua mistä, kaikkein vaikuttavin kuntoutusmenetelmä ei aina ole harjoitusohjelma tai eri metodi. Se voi olla toiveikkuuden herättäminen. Asiakkaan odotukset ja terapeutin empatia voivat vaikuttaa hoitotuloksiin jopa enemmän kuin itse hoitomuoto. Jos asiakas kokee tulleensa kuulluksi, hän uskaltaa luottaa prosessiin. Jos hän uskoo, että liike voi parantaa, hänen kehonsa alkaa toimia sen mukaisesti. Lopulta kyse on kuitenkin kohtaamisesta.
Miten vesi voi olla osana kuntoutusta? Monesti vedessä tapahtuvaa kuntoutusta tehdään leikkausten jälkeisessä kuntoutuksessa, mutta vesi soveltuu erinomaisesti myös selän kuntoutukseen. Monille vesi on tuttu ja turvallinen elementti esimerkiksi uinti harrastuksesta, mikä helpottaa harjoittelun lähestyttävyyttä. Vesikuntoutuksen vaikutuksia voidaan tehostaa pelillistämällä harjoituksia. Pelilliset harjoitusohjelmat, joissa yhdistyvät liike, tavoite ja ilo, tukevat motivaation ylläpitämistä ja voivat vähentää kipuun liittyvää passiivisuutta. Kun harjoittelu on mukavaa ja merkityksellistä, se ei tunnu pakolliselta suoritukselta vaan kiinnostavalta toiminnalta, johon on helpompi sitoutua. Monet pelilliset kuntoutusmenetelmät olivat vähintään yhtä tehokkaita kuin perinteiset fysioterapiaharjoitteet. ja usein parempia sitoutumisen ja motivaation lisääjänä .
Asteittaisella liikkeen lisäyksellä kipusuuntaan tuetaan tätä tavoitetta. Kun liikkeen välttäminen ja pelko liikkumisesta vähenee, toimintahäiriö sekä kipu lievittyvät. Esimerkiksi kilpikonnakellunta, jossa polvet vedetään rintaan ja selkä pyritään nostamaan veden pinnan yläpuolelle, voi toimia alkuvaiheessa hyvänä liikkeenä selän pyöristämiseen. Harjoitukseen voidaan luontevasti liittää hengityksen hallintaa ja sukellusta, jotka tuovat mukaan mindfulnessin kaltaisia elementtejä. Sukellus ei ole itsessään mindfulnessia, mutta se voi tarjota samanlaisia vaikutuksia kuten tietoista läsnäoloa. Sukelluksessa pitää keskittyä hengitykseen, kehon tuntemuksiin, ympäristöön. Tämä on keskeinen osa myös mindfulnessia. Sukellus ei itsessään ole mindfulnessia, mutta se voi olla mindfulnessin kaltainen kokemus, etenkin jos sitä lähestyy tietoisesti.
Uinti kehittää uloshengitystä ja tukee keuhkojen kapasiteettia. Vaikka suoria tutkimuksia uinnin vaikutuksesta hengitystieinfektioiden ehkäisyyn ei ole saatavilla, on olemassa tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että liikunta voi vaikuttaa hengitystieinfektioiden esiintyvyyteen ja vakavuuteen.Uinnissa vesi tarjoaa luonnollista vastusta hengitykselle, erityisesti uloshengitykselle, mikä voi tukea hengitysteiden toimintaa. Tämän lisäksi uinti kehittää tehokkaasti sekä fyysistä kuntoa että vastustuskykyä. Lisäksi säännöllisellä liikunnalla on merkittäviä vaikutuksia kipuun, se vähentää kipuherkkyyttä ja nostaa painekipukynnystä erityisesti kroonisen kivun yhteydessä. Tutkimusten mukaan vaikutukset ovat selkeimpiä juuri kipualueen läheisyydessä ja liikunta osoittautuu usein tehokkaammaksi kuin ei-liikuntaan perustuvat hoitomuodot. Tämä viittaa siihen, että liikunta aktivoi kehon omia kipua vaimentavia järjestelmiä.
Vaikka liikkeen pelko voi kaventaa omaa toimintakykyä, oppiminen voi tapahtua myös toiseen suuntaan, turvallisuuden, tietoisuuden ja liikkeen kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa asteittaista altistumista liikkeille, jotka aiemmin tuntuivat uhkaavilta. Myös hoitokontekstilla on merkitystä, missä ympäristössä terapia toteutuu, miten asiakas kohdataan ja tuleeko hän aidosti kuulluksi. Parasta hoitoa ei ole yksittäinen menetelmä, vaan tieto, jota sovelletaan yksilöllisesti, asiakkaan tilanne huomioiden.
